Pitääkö ihmisten uskoa evoluutioon?
Tuoas Aivelo, Tiede lehti
Kumpi on tärkeämpää, evoluution hyväksyminen vai ymmärtäminen? Ja eroavatko nämä toisistaan?
Naapuriblogistini kirjoitti tekijöistä,
jotka vaikeuttavat uskomista evoluutioon. Laajennan hieman samasta
teemasta, sillä evoluution ymmärtämistä ja hyväksymistä on tutkittu
tieteellisesti pitkään, eikä asiassa tarvitse turvautua pelkkään
mutu-tietoon ja Richard Dawkinsin ajatuksiin. Nykykirjallisuudessa
käytetään lähinnä termiä evoluution hyväksyminen (acceptance of evolution), mutta myös evoluutioon uskominen (belief in evolution)
on ollut käytössä joillain tieteenaloilla. En mene nyt syvemmälle
näiden merkityseroihin, sillä se olisi oman, melko tylsän,
blogikirjoituksen aihe. Käytän tässä kirjoituksessa 'hyväksymistä'.
Ensinnäkin, evoluution hyväksyminen ja evoluution periaatteiden tietäminen ja ymmärtäminen eivät riipu toisistaan. Ihminen voi hyväksyä evoluution tietämättä tästä yhtään mitään – tai olla hyvinkin perillä evoluutioteorian modernin synteesin hienouksista hyväksymättä pätkääkään evoluutiota. Kuten aiemmin kirjoitin, luonnontieteellistä osaamista kartoittavissa kyselyissä ei enää Yhdysvalloissa kysytä evoluutiokysymyksiä, koska ne kertovat lähinnä vastaajan identiteetistä, ei luonnontieteen osaamisesta. Suomi on tässä suhteessa samanlainen kuin Yhdysvallat: vahvasti uskonnolliset ovat epäilevämpiä evoluutiota kohtaan.
Uskonnollisuudella ei ole merkitystä evoluutiosta tietämättömiin: vahvasti ja vähän uskonnolliset hyväksyvät yhtä suurissa määrin evoluution. Sen sijaan mitä paremmin ei-uskonnollinen ymmärtää luonnontiedettä, sitä varmemmin hän hyväksyy evoluution. Vahvasti uskonnollisen evoluution hyväksymisen todennäköisyys sen sijaan laskee mitä enemmän hän ymmärtää luonnontiedettä. Sama ilmiö on havaittu opetuksessa: hyvin biologiaa osaavien uskonnollisten opiskelijoiden osaaminen parani opetuksen aikana selvästi, mutta evoluution hyväksyminen ei yleistynyt. Heikommin biologiaa osaavilla ei-uskonnollisilla sen sijaan evoluution hyväksyminen kasvoi, vaikkei osaaminen olisikaan parantunut.
Tässä onkin yleinen ongelma opettajille: mitä vahvempi oppilaan osaaminen on, sitä enemmän hän vastustaa muutosta omissa asenteissaan. Itse asiassa opetus voi jopa kääntyä itseään vastaan: jos opiskelija kokee aiheen mielipiteitä jakavaksi, hän oppii yhä enemmän evoluutiovastaiseksi!
Mattson viittasi Kahnemanin kahden ajattelujärjestelmän malliin: intuitiivinen, ”nopea”, ajattelukoneistomme suosii kreationismia, kun taas evoluution hyväksyminen vaatii työlään analyyttisen ajattelun käyttöä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa edellämainittujen tutkimusten valossa: analyyttinen ajattelu voi pelata myös evoluutiovastaisuuden pussiin.
Dan Kahan puhuu kulttuurisesta kognitiosta, jota jokainen kannamme painolastimme. Olemme kasvaneet tietyssä ympäristössä, jossa meille on ollut suotuista etsiä tietyt tiedon auktoriteetit. Emme pysty arvioimaan itse kriittisesti jokaista uutta väitettä – vaikka se olisikin kaunis ajatus – joten useimmiten uskomme tiettyjä valikoituja henkilöitä. Ihmisillä on vahva taipumus seurata massan mielipidettä tiedollisissa asioissa. Vanhemmat, lääkärit, opettajat, poliisit ja papit ovat tyypillisesti Suomessa olleet tällaisia hahmoja, joihin luotamme (myös) tiedollisessa mielessä.
Kulttuurinen kognitio selittää, kuinka ihmiset muokkaaavat uskomuksia sen mukaan, mitkä arvot ovat keskeisiä heidän identiteetille. Käsite on amerikkalaista perua, ja siellä tyypillisesti määrittelevinä ryhminä on pidetty esimerkiksi republikaani-demokraatti ja uskonnollinen- ei-uskonnollinen -jaoitteluja. Republikaaneille on tyypillistä vahva ilmastonmuutoksen kieltäminen ja demokraateille särötyksen uhkien korostaminen. Kumpikin osapuoli aidosti ajattelee olevansa oikeassa, eikä koe omaa mielipidettään tieteen vastaisena.
Kulttuurinen kognitio voi selittää miksi Kahnemanin kahden ajattelujärjestelmän malli ei ole niin helppo-oikoisesti tulkittavissa. Meillä ei ole mitään syytä olettaa, että kulttuurinen kognitio vaikuttaisi ainoastaan intuitiiviseen ajatteluun. Päinvastoin, tutkimustulokset näyttävät siltä, että se vaikuttaa vahvasti myös analyyttiseen ajatteluumme. Lisäksi ihmiset, jotka ajattelevat enemmän analyyttisellä järjestelmällä, käyttävät myös enemmän intuitiivista järjestelmää.
Väliin lohdutuksen sana: hyvin harva tieteen aihepiiri kuuluu kulttuurikognition kannalta keskeisiin asioihin. Lähinnä näitä ovat edellämainitut evoluutio, särötys ja ilmastonmuutos. Esimerkiksi GM-elintarvikkeet Yhdysvalloissa on jo laajalti hyväksytty ja kulttuuriryhmästä riippumatta paremmin luonnontiedettä ymmärtävät suhtautuvat positiivisesti GM:hän.
Sekä evoluution ymmärtäminen että hyväksyminen, ovat kuitenkin oppimisen tuloksia. Miksi ne ovat erillään toisistaan? Miksi ylipäänsään nämä polarisoidut näkemykset ovat syntyneet ja mikä saa nämä toistumaan sukupolvesta toiseen?
Kulttuurinen kognitio auttaa hahmottamaan tätä osaltaan: identiteettimme koostuu arvoista, joilla on pitkä historia. Uudet kiistakappaleet syntyvät näiden ympärille: esimerkiksi papilloomarokotuksen yhteydessä oletettu alaikäisten seksisuhteiden hyväksyminen aloitti polarisaatioprosessin. Miten minä olen kerännyt itselleni juuri tämän identiteetin painolastikseni? Tämän on vielä heikosti tunnettua, mutta siihen liittynee niin geneettinen periytyminen, sukulaiset, ystäväpiiri kuin monet muutkin tekijät.
Monet tutkijat ovat myös argumentoineet, että ihmiset eivät luontaisesti opi ymmärtämään evoluutiota helposti: aivomme ymmärtävät helpommin pysyvät eliölajit kuin jatkuvan evoluution. Tämä ei kuitenkaan ole vakuuttanut kaikkia – meillä ei ole todistusaineistoa, että evoluutio olisi jotenkin erityisen vaikea asia oppia verrattuna muihin luonnontieteen oppisisältöihin. Kieltämättä, silti tieto siitä, miten evoluutiota opitaan, voi helpottaa opettajia suunnittelemaan opetusta.
Kulttuurinen kognitio ei myöskään ole sama asia kuin vahvistusharha. Vahvistusharha tarkoittaa sitä, että olemassaolevan tietojemme perusteella valikoimme todistusaineistoa niin, että tietojärjestelmämme pysyy koherenttina. Kulttuurinen kognitio sen sijaan tarkoittaa sitä, että arvotamme todistusaineistoa eri tavoin. Tällöin kaksi ihmistä voi hyväksyä tismalleen saman todistusaineiston, mutta loppupäätelmä on aivan päinvastainen. Siinä missä vahvistusharha yleensä ylläpitää käsitysjärjestelmäämme, kulttuurinen kognitio voi viedä sitä äärimmäisemmäksi. (Jos arvostat bayesialaista mallinnusta, tämä esimerkki selventää kahden käsitteen eroa.)
Entä biologian opetuksessa – pitäisikö opettajien pyrkiä lisäämään evoluution hyväksymistä opiskelijoiden keskuudessa? Voiko koulun tavoitteena olla tietynlaiseen maailmankatsomukseen pyrkiminen vai onko se perimmäisesti yhteiskuntamme tavoitteita vastaan?
Tutkimustulokset vihjaavat siihen suuntaan, että päättämättömien opiskelijoiden suhteen tämä onnistuu. Kuten kokeneet biologian opettajat varmasti ovat huomanneet, vannoutuneen kreationistin päätä ei pysty kääntämään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kreationistillakin ole oikeutta oppia evoluutiosta. Kunhan opettaja ei tee evoluutiosta henkilökohtaista, eli lähde haastamaan oppilaan identiteettiä, kreationisti voi oppia ymmärtämään evoluution aivan yhtä hyvin kuin ei-kreationistikin.
Se kuinka suuri osuus suomalaisista hyväksyy tai ei hyväksy evoluutiota ei kerro koulujärjestelmämme laadusta. Se kertoo suomalaisten kulttuurista.
Neuvoni biologian opettajalle: älä käytä aikaa mielipiteiden muuttamiseen tai todisteluun ”evoluution puolesta”. Käy läpi sitä miten tiede toimii ja miten tutkimusta tehdään. Kerro minkälaisia hypoteeseja kustakin teoriasta seuraa ja miten niitä voidaan todistaa oikeiksi tai vääriksi. Keskity tieteen toimintaan, älä oppilaiden identiteetin muokkaamiseen.
Tässä lisää pohdittavaa: Pitääkö biologian opettajan hyväksyä evoluutio? Voiko ihminen, joka ymmärtää evoluution täysin, mutta ei hyväksy sitä, opettaa evoluutiota koulussa? Pitääkö opettajalla olla tietynlainen maailmankatsomus?
Kun työllä ja vaivalla argumentoin, että evoluution tietäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa, eikö silloin asiansatunteva kreationistikin voisi toimia biologian opettajana?
Ensinnäkin, evoluution hyväksyminen ja evoluution periaatteiden tietäminen ja ymmärtäminen eivät riipu toisistaan. Ihminen voi hyväksyä evoluution tietämättä tästä yhtään mitään – tai olla hyvinkin perillä evoluutioteorian modernin synteesin hienouksista hyväksymättä pätkääkään evoluutiota. Kuten aiemmin kirjoitin, luonnontieteellistä osaamista kartoittavissa kyselyissä ei enää Yhdysvalloissa kysytä evoluutiokysymyksiä, koska ne kertovat lähinnä vastaajan identiteetistä, ei luonnontieteen osaamisesta. Suomi on tässä suhteessa samanlainen kuin Yhdysvallat: vahvasti uskonnolliset ovat epäilevämpiä evoluutiota kohtaan.
Uskonnollisuudella ei ole merkitystä evoluutiosta tietämättömiin: vahvasti ja vähän uskonnolliset hyväksyvät yhtä suurissa määrin evoluution. Sen sijaan mitä paremmin ei-uskonnollinen ymmärtää luonnontiedettä, sitä varmemmin hän hyväksyy evoluution. Vahvasti uskonnollisen evoluution hyväksymisen todennäköisyys sen sijaan laskee mitä enemmän hän ymmärtää luonnontiedettä. Sama ilmiö on havaittu opetuksessa: hyvin biologiaa osaavien uskonnollisten opiskelijoiden osaaminen parani opetuksen aikana selvästi, mutta evoluution hyväksyminen ei yleistynyt. Heikommin biologiaa osaavilla ei-uskonnollisilla sen sijaan evoluution hyväksyminen kasvoi, vaikkei osaaminen olisikaan parantunut.
Tässä onkin yleinen ongelma opettajille: mitä vahvempi oppilaan osaaminen on, sitä enemmän hän vastustaa muutosta omissa asenteissaan. Itse asiassa opetus voi jopa kääntyä itseään vastaan: jos opiskelija kokee aiheen mielipiteitä jakavaksi, hän oppii yhä enemmän evoluutiovastaiseksi!
Mattson viittasi Kahnemanin kahden ajattelujärjestelmän malliin: intuitiivinen, ”nopea”, ajattelukoneistomme suosii kreationismia, kun taas evoluution hyväksyminen vaatii työlään analyyttisen ajattelun käyttöä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa edellämainittujen tutkimusten valossa: analyyttinen ajattelu voi pelata myös evoluutiovastaisuuden pussiin.
Dan Kahan puhuu kulttuurisesta kognitiosta, jota jokainen kannamme painolastimme. Olemme kasvaneet tietyssä ympäristössä, jossa meille on ollut suotuista etsiä tietyt tiedon auktoriteetit. Emme pysty arvioimaan itse kriittisesti jokaista uutta väitettä – vaikka se olisikin kaunis ajatus – joten useimmiten uskomme tiettyjä valikoituja henkilöitä. Ihmisillä on vahva taipumus seurata massan mielipidettä tiedollisissa asioissa. Vanhemmat, lääkärit, opettajat, poliisit ja papit ovat tyypillisesti Suomessa olleet tällaisia hahmoja, joihin luotamme (myös) tiedollisessa mielessä.
Kulttuurinen kognitio selittää, kuinka ihmiset muokkaaavat uskomuksia sen mukaan, mitkä arvot ovat keskeisiä heidän identiteetille. Käsite on amerikkalaista perua, ja siellä tyypillisesti määrittelevinä ryhminä on pidetty esimerkiksi republikaani-demokraatti ja uskonnollinen- ei-uskonnollinen -jaoitteluja. Republikaaneille on tyypillistä vahva ilmastonmuutoksen kieltäminen ja demokraateille särötyksen uhkien korostaminen. Kumpikin osapuoli aidosti ajattelee olevansa oikeassa, eikä koe omaa mielipidettään tieteen vastaisena.
Kulttuurinen kognitio voi selittää miksi Kahnemanin kahden ajattelujärjestelmän malli ei ole niin helppo-oikoisesti tulkittavissa. Meillä ei ole mitään syytä olettaa, että kulttuurinen kognitio vaikuttaisi ainoastaan intuitiiviseen ajatteluun. Päinvastoin, tutkimustulokset näyttävät siltä, että se vaikuttaa vahvasti myös analyyttiseen ajatteluumme. Lisäksi ihmiset, jotka ajattelevat enemmän analyyttisellä järjestelmällä, käyttävät myös enemmän intuitiivista järjestelmää.
Väliin lohdutuksen sana: hyvin harva tieteen aihepiiri kuuluu kulttuurikognition kannalta keskeisiin asioihin. Lähinnä näitä ovat edellämainitut evoluutio, särötys ja ilmastonmuutos. Esimerkiksi GM-elintarvikkeet Yhdysvalloissa on jo laajalti hyväksytty ja kulttuuriryhmästä riippumatta paremmin luonnontiedettä ymmärtävät suhtautuvat positiivisesti GM:hän.
Sekä evoluution ymmärtäminen että hyväksyminen, ovat kuitenkin oppimisen tuloksia. Miksi ne ovat erillään toisistaan? Miksi ylipäänsään nämä polarisoidut näkemykset ovat syntyneet ja mikä saa nämä toistumaan sukupolvesta toiseen?
Kulttuurinen kognitio auttaa hahmottamaan tätä osaltaan: identiteettimme koostuu arvoista, joilla on pitkä historia. Uudet kiistakappaleet syntyvät näiden ympärille: esimerkiksi papilloomarokotuksen yhteydessä oletettu alaikäisten seksisuhteiden hyväksyminen aloitti polarisaatioprosessin. Miten minä olen kerännyt itselleni juuri tämän identiteetin painolastikseni? Tämän on vielä heikosti tunnettua, mutta siihen liittynee niin geneettinen periytyminen, sukulaiset, ystäväpiiri kuin monet muutkin tekijät.
Monet tutkijat ovat myös argumentoineet, että ihmiset eivät luontaisesti opi ymmärtämään evoluutiota helposti: aivomme ymmärtävät helpommin pysyvät eliölajit kuin jatkuvan evoluution. Tämä ei kuitenkaan ole vakuuttanut kaikkia – meillä ei ole todistusaineistoa, että evoluutio olisi jotenkin erityisen vaikea asia oppia verrattuna muihin luonnontieteen oppisisältöihin. Kieltämättä, silti tieto siitä, miten evoluutiota opitaan, voi helpottaa opettajia suunnittelemaan opetusta.
Kulttuurinen kognitio ei myöskään ole sama asia kuin vahvistusharha. Vahvistusharha tarkoittaa sitä, että olemassaolevan tietojemme perusteella valikoimme todistusaineistoa niin, että tietojärjestelmämme pysyy koherenttina. Kulttuurinen kognitio sen sijaan tarkoittaa sitä, että arvotamme todistusaineistoa eri tavoin. Tällöin kaksi ihmistä voi hyväksyä tismalleen saman todistusaineiston, mutta loppupäätelmä on aivan päinvastainen. Siinä missä vahvistusharha yleensä ylläpitää käsitysjärjestelmäämme, kulttuurinen kognitio voi viedä sitä äärimmäisemmäksi. (Jos arvostat bayesialaista mallinnusta, tämä esimerkki selventää kahden käsitteen eroa.)
Entä biologian opetuksessa – pitäisikö opettajien pyrkiä lisäämään evoluution hyväksymistä opiskelijoiden keskuudessa? Voiko koulun tavoitteena olla tietynlaiseen maailmankatsomukseen pyrkiminen vai onko se perimmäisesti yhteiskuntamme tavoitteita vastaan?
Tutkimustulokset vihjaavat siihen suuntaan, että päättämättömien opiskelijoiden suhteen tämä onnistuu. Kuten kokeneet biologian opettajat varmasti ovat huomanneet, vannoutuneen kreationistin päätä ei pysty kääntämään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kreationistillakin ole oikeutta oppia evoluutiosta. Kunhan opettaja ei tee evoluutiosta henkilökohtaista, eli lähde haastamaan oppilaan identiteettiä, kreationisti voi oppia ymmärtämään evoluution aivan yhtä hyvin kuin ei-kreationistikin.
Se kuinka suuri osuus suomalaisista hyväksyy tai ei hyväksy evoluutiota ei kerro koulujärjestelmämme laadusta. Se kertoo suomalaisten kulttuurista.
Neuvoni biologian opettajalle: älä käytä aikaa mielipiteiden muuttamiseen tai todisteluun ”evoluution puolesta”. Käy läpi sitä miten tiede toimii ja miten tutkimusta tehdään. Kerro minkälaisia hypoteeseja kustakin teoriasta seuraa ja miten niitä voidaan todistaa oikeiksi tai vääriksi. Keskity tieteen toimintaan, älä oppilaiden identiteetin muokkaamiseen.
Tässä lisää pohdittavaa: Pitääkö biologian opettajan hyväksyä evoluutio? Voiko ihminen, joka ymmärtää evoluution täysin, mutta ei hyväksy sitä, opettaa evoluutiota koulussa? Pitääkö opettajalla olla tietynlainen maailmankatsomus?
Kun työllä ja vaivalla argumentoin, että evoluution tietäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa, eikö silloin asiansatunteva kreationistikin voisi toimia biologian opettajana?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti