Merimakkara ja evoluutio

Paavi myönsi tällä viikolla, että alkuräjähdys ja evoluutio ovat totta. Merimakkara ja sen peräsuolessa elävä neulakala ovatkin jo pitkään miettineet, onko niiden asumisjärjestelylle jokin korkeampi tarkoitus.
Neulakalan ainoa suojautumiskeino meren vaaroilta on pujahtaa merimakkaran takamukseen ja odottaa siellä pimeän tuloa. Öisin neulakala saalistaa pieniä äyriäisiä.
Neulakalan vuokraisäntä on suorastaan kalvinistisen iloton organismi. Liikuntakyvytön merimakkara lösöttää paikallaan merenpohjassa yli sadan ilmakehän paineessa ja lipoo viiksillään merenpohjasta kuollutta biomassaa ravinnokseen.
Merimakkaran sisällä saattaa päivisin asustaa jopa viisitoista neulakalaa. Tällaista isännälle harmitonta yhteiseloa sanotaan kommensalismiksi. Tosin jotkin neulakalalajit syövät vierailunsa ohella merimakkaroiden sukurauhasia ja sisälmyksiä.
Merimakkara pystyy onneksi kasvattamaan sisuskalunsa takaisin. Sen ainoa puolustuskeino on näet ulostaa sisälmyksensä mereen saalistajien hämäykseksi, mikä merkitsee myös väkivaltaista häätöä sisällä maleksiville neulakaloille.
Merimakkarasta tuntuu varmasti huojentavalta kuulla, ettei sitä ole varta vasten tällaiseksi suunniteltu.
Olisihan se vähän julmaa.